tiistai 29. joulukuuta 2009

no one but you

there is no other person
who'd understand me so

give me the light
the stars

kisses without even kissing

someone who always reaches to stars
and faces dissapointments

there is no other person
who'd understand me so
but you

lauantai 26. joulukuuta 2009

Mun sieluni seinät sua huutaa,
kaipaa,
tahtoo,
tarvitsee.
unelma kuin sirpaleina rikki sälähtää
vie paloja mukanaan,
vie ja tuo

pettymyksen kyyneleitä

lauantai 19. joulukuuta 2009

valtaat mieleni kera kauneuden
rohkeasti ryntäät
mieleni sokkeloihin

torstai 17. joulukuuta 2009

roikun kii
en päästä irti

miten ikinä,
ikinä voisinkaan unohtaa
Mitä jää ilman sinua?
Ilman lämpöä
ja ajatuksias vahvoja?

Kirkkaita helmiä
vain

ja sirpaleita onnen,
kappaleita toivon.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Kuiskutat säkeitä kevään nukkuessasikin.
Purona ne soljuvat huuliltasi joita sinun edes tarvitse avata.

Silmäripsesi taipuvat lailla kuun kaaren, hengityksesi kuin hento tuulahdus taivaalta.
Kehosi lämpö hehkuu paljasta ihoani vasten,

painaa siihen sanoja joita emme ääneen uskalla sanoa.

Auringon säteet nousevat ikkunamme tasolle, kimallellen ne pyrkivät verhojen väleistä sisään kasvoillesi tanssimaan.

perjantai 27. marraskuuta 2009

sädekehäsi
se loistaa pimeään

huoneen valaisee

tunnen vartalosi hehkun
niin huumaavan ja kuuman

kostea ihosi kiinni painautuu
ihoni pyytää lisää

tiistai 3. marraskuuta 2009

you are free to fall in love
you know that when you see the little birds sitting
on your window
minä näen nuo vain
vain minä nuo näen
taiat talven
tähdet ja kuun
kimalluksen hangen

hymyssä olevan suun

Revontulet

On taivaalla valot,
niin kirkkaat ja kauniit.

Pahaa ne eivät tuo,
vaan Äiti Luonto ne sytytti
jotta rakastavaiset löytäisivät kotiin.
i can be your shining star,
if that's what you really want.
i can swim through the ocean
just to see your face.
i will love you with all my passion,
with glowing eyes and deep breaths.

why?

because you saved me from the dark.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

sinun rakkautesi
se kumoaa minut samalla kuin nostaa
hukuttaa minut samalla kuin pelastaa

kun lehti putoaa puusta
kiertyy
kaartuu
ilmassa leijuu

näen siinä sinut,
hauraan ja joskus niin voimattoman
rakkauteni lähteen
pahan karkottajan

no, no, no

i will not
i will not leave you

i will not leave all this
behind

i will not go to sleep alone
not eat alone
not sneak in the night alone

you will be there,
'cause you said you would

maanantai 19. lokakuuta 2009

odotan

sua odotan,
sun kosketustasi

tuoksuasi,
katsettasi -
yötä kuuntelen
aamua miettien

tähän aikaan huomenna
olen vierelläsi sun

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

osaat olla tyhmä;
kaataa mielen
kaataa kupin kahvia

painaa pääsi tyynylle
painaa pääsi toisen rinnalle

et ymmärrä,
et
et
et

olet kuin hukassa oleva
lintu
niin pieni ja arvaamaton
Life can be
so difficult

so weird,
rough and
full

You never know
what to do

enough

so far away,
they both are

watching the same moon
as i am
hiding and trying
but

what is enough?

maanantai 5. lokakuuta 2009


Näen yön läpi koteihin ihmisten;
ikkunnoissa sateen jäljiltä kyyneleitä

Sisällä lämpö,
valo,
kaipuu sekä
turva

painuvat sillat

kun sillat painuu
ja lamput sammuu,
mihin minä meen?

kun pää on tyhjä
ja mieli taantuu,
mitä minä teen?

torstai 1. lokakuuta 2009

En ymmärrä tätä kaikkea,
miten asiat yhtäkkiä muuttuu

sitä miten kätesi
muualle kurottuu
kauas minusta
pois niin

on aamut ja illat
niin yksinäisiä

ilman ilmoitusta
"1 message received",
ilman sinua ja kaikkea sitä,
mistä haaveilin ja
melkein
saavutin

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Syksy on täällä

Päätin muuttaa hieman runoblogini ulkoasua. Jatkossa saatan kirjoitella tänne muutakin, kuin runoja. Onhan syksy, ja muutosten aika! Koulut ja työt alkaneet, lehdet putoilevat.. luonto näyttää voimansa.
Oikein kaunista ja ihanaa syksyä kaikille. Pysykää lämpiminä ja toistenne kainaloissa.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Aamulla hengitystäsi kuuntelen,
vasten rintaasi painan pääni

Ikkunan viileän takana
aamun kiiret,
syksyiset soinnut ja
hymyilevä aurinko pilven takana

En haluis tästä mihinkään,
kuiskaan - sinä kuiskaat

Suudelman voima on suuri
Ei sen niin väliä,
ei.
On vain me,
toisiimme uponneet matkaajat.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

oi oi oi
kumpa saisin kosketuksen
naisen
niin hellän
upean ja henkevän
kauniin,
koskettavan

sunnuntai 30. elokuuta 2009

sade kuin itkuna
vapisten vierii
pitkin ikkunaa

lasiin se tuo
sydänten sanoja
kaipuuta ja
heikkoutta
rain
rain
rain

perjantai 21. elokuuta 2009

aurinkoon päin katson,
silti en valoa nää

aurinkoon päin minä katson,
kimaltelevia säteitä odotan

tiistai 28. heinäkuuta 2009

olet kuin kesäyön kastehelmi

niin suloinen,
herkkä
ja kovin hento

katseesi yhtä kirkkaasti kimmeltää

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Taivaan kyyneleet,
niin suloisen suolaiset

kastelevat karttamme reitin,
sen jonka alkujaankin peitin

Taivaalle kurotan,
odotan
että putoan
Menen kanssasi minne vain,
sinne vain ja tänne

Katselen merta tai
harmaata tiiltä -

riittää kun sinä olet
siinä

lauantai 11. heinäkuuta 2009

kukasta kukkaan siirtyy hän
niin kuin mehiläinen kosteana kesä-aamuna

katseestaan hänen näen sen,
pahimman
kauheimman
silti suloisimman

ajatuksen uhkaavan
jotain himoitsevan

mitä? ketä? kuka?

anna hänen juosta
öisiä kuiskauksia jotka suloisesti huuliltasi tulevat,
kauniisti kaaressa lentävät

ajatuksiini uppoavat,
sievästi sipaisevat

kuuntelen minä
sinulta vain
vain sinulta

en muilta niitä aio huolia

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

kesäiset kukkaset
sylistäni kannan

sylihisi sinun,
kauniisen ja rakkaaseen

taivaan linnuille,
lauluni laulan

kiitoksesi aamusta ja
sulosoinnuista

tiistai 30. kesäkuuta 2009

se vain loppui
loppui?

loppu - inhottava sana

sana joka miltei raastaa
korvakäytäviäni

uskoin sen jatkuvan
mutta noin vain,
se meni ja loppui

maanantai 29. kesäkuuta 2009

there are violins playin',
and i'm just listening to something
you are sayin'.

that something..
something so deep and soft..
those words
they haunt me but just

in a good way.
i used to believed in us
believed in future

now it's all gone,
i don't know how
to keep it in my mind

just to keep it in my mind
kun vain voisin hautautua unelmiin,
sivellä kasvoni kevyillä sanoilla

peitellä värisevän vartaloni
herkkyydellä,
kauneudella
ja
rauhalla

tuntea hyvien aaltojen työntävän minut kumoon,
nousta aurinkoon itse,
raikkaana ja puhtaana

"i can make it through the rain, i can stand up once again on my own and i know, that i'm strong enough."
Mariah Carey - Through the rain

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

katseesi,
se koskettaa ihoani

värähdän

sinä sen tiesit,
ja silti sinä uskalsit













miten teit sen,
teit vain; kuulen vastauksen

kuinka vaikeaa onkaan ottaa vastaan
katseita,
ääniä,
huutoja

oi, olisivatko ne sinulta?

kuinka voi ikinä antaa tarpeeksi

torstai 11. kesäkuuta 2009

se pahin tunne,
syyllisyys

olet tehnyt väärin -
miksi?

suuri suu
se täytyy
sitoa tiukasti kiinni

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

se hallitsee tunteitani,
niin että
sydän murtuu ja
rapistuu

se heikkenee ja pienenee,
tuleeko minusta kylmä?

lauantai 6. kesäkuuta 2009

vain hän, vain hän, vain hän.
hän mielessäni pyörii.

nainen, tuo kaunein ja upein.
uskomattomin ja ihanin.

tuoksullaan, hiuksillaan, katseellaan ja sanoillaan -

saa hän maan järkkymään jalkojeni alla.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

hänen kulkiessaan ohitseni
henkäisen,
huokaisen,
katsahdan.

sitten minä juoksen.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

ei pahalla

mutta ei kyllä kovin hyvälläkään

tiistai 2. kesäkuuta 2009

There were nights,
when I saw you in my
dreams

There were nights,
I thought was
meant to be

And I almost felt you
in my arms
kissed your lips
and forgot

the past

lauantai 30. toukokuuta 2009

tähtien tuiketta,
tuulten tuisketta,
lehtien kuisketta..

sitä se elämä on.

kauneinta taikaa
päällä maan
olet sinä
kuulen sen

kuulet sen

kuulethan sen?

torstai 28. toukokuuta 2009

she can,
she will,

she is everything

everything i've ever
dreamed of

tiistai 26. toukokuuta 2009


keinutaan kesäisen tuulen teillä,
laivan kannella
meren huiskeessa




kirjoitetaan sanoja,
sanoja sydämiimme
Me kaikki Ihmemaassa.
katsellaan,
hymyillään,
kosketaan,
rakastetaan

rakastellaan
niin hellästi,

auringonnoususta auringonlaskuun
pyörähdyksestä pyörähdykseen
kierrosta kiertoon

kaksi niin upeaa,
kaunista ja ihanaa

toisiinsa kietoutuneina
I am addicted to you.

maanantai 25. toukokuuta 2009

sitokaa
pidelkää
älkää päästäkö minua

olen niin turta,
niin rikki ja

turha

tuskan kyynelet painavat sydämellä,
ne painaa ja repii

riekaleiksi hennon sydämen

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

I've been alone so many nights now
And I've been waiting for the stars to fall

I keep holding out for what I don't know
To be with you
Just to be with you

So here I am, staring at the moon tonight
Wondering how you look in this light
Maybe you're somewhere thinking about me, too

[David Archuleta - To be with you]
forgive me
forgive me

let me live
let me love
let me hold you

one more time

lauantai 23. toukokuuta 2009

summer came like
cinnamon

so sweet

[Corinne Bailey Rae - Put your records on]

nyt sisään suureen unelmaan tahdon sukeltaa


kesäyöt,
aurinko,
meri,
kuu,
kuiva hiekka varpaissa

hengitys,

kosketus,
pieni kesän tuulahdus

torstai 21. toukokuuta 2009

i need to feel your arms around me
minä juoksen luoksesi,
keveästi niin

hentona lennän ja liidän

olen kuin keiju,
kuin perhonen tai lintu

keveä ja upea

luoksesi lennän
sinä
sinä

aina vain
sinä

et syö
et juo

et liiku
etkä ikinä varmasti

kuole

lauantai 9. toukokuuta 2009

kuin kaksi levotonta,
olemme me

jalka hakkaa maahan
maahan rytmiä se hakkaa

poistaakseen nuo äänet
välillämme

nuo äänet
jotka tuovat ristejä
ja riitoja

ristiriitoja
roudan raiskaama maa
sen sade
paljastaa

auringonsäteet suutelevat
hellästi
rosoista pintaa

kevät
on täällä

lauantai 18. huhtikuuta 2009

olin niin yksin
ennen kuin löysin
sinut

niin yksin.

maailma on kylmä,
julma ja
tyhjä

niin tyhjä.
leijutaan,
liidetään,
korkeuksissa

kiidetään

torstai 16. huhtikuuta 2009

Enkelini,
pieni perhoseni,
kaunein uneni;

tule luokseni,
tanssi kanssani,
tunnetaan ne

kaikki ne ihmeet
mitkä meitä
odottaa.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Veit pois,
teit enkelin;
tytöstä niin ihanasta.

Suojaa häntä,
siivilläsi peitä,
jos todella olet siellä.

-

Nuku rauhassa.

Elämä,
tuo hänet takaisin.
Tuo hänen askeleensa,
äänensä ja valonsa.
Elämä, olisitko niin kiltti?
Ikävä kaivertaa syvältä,
tekee lisää täytettäviä paikkoja.

Mistä puuttuvat palat?
Auta minua, auta.
Tuntuu pahalta, kylmät kyyneleet
tippuvat
iholle.
Sadepilvet seuraavat,
aurinko on piilossa.
Tule esiin, tule
kiltti.
Olet kuin kultaa,
en päästä sua koskaan -
kasvosi mielessäin hohtaa.

Tunnen sut luonani;
tartuthan käteeni
niin kaappaan
sinut sukkelasti syliini
ja suutelen
suutasi
niin kaunista.

Katso,
ulkona on pimeää.

Pimeässä iso maailma;
se meitä odottaa.
Koskaan,
en koskaan uskonut
että sinä
voisit olla minulle
juuri hän.

Hän.
Hän.
Hän.
Katso;
kuinka upea hän onkaan.

Miten hänen hiuksensa
kauniisti,
niin kauniisti lentävät
tuulen hyräillessä
unisia
säkeitään.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Sä olet kaunis, kypsä ja upee,
naurusi mut sisäänsä sulkee.

Tahtoisin aina vaan mukanas kulkee.
Sä olit luonnetta,
muotia,
rokkia ja huolia.
Tunsit kaiken,
tiesit kaiken,

kaiken,
paitsi minut.

Oikeasti vihasit,
vaikka väitit että rakastit.
Sinä rakastajista rakkain!
Se alkoi,
se oli himoa.
Intoa,
katseita ja
nuorta rakkautta.

Tiesin kai sen
loppuvan,
hänen intonsa
lopahtavan..
niin kuin aina käy.

Olen lehti syyssateessa.
Myrskyn riepottelema.

Henkisesti turmeltunut,
silti joskus vielä valon näkevä.
Sun täytyy jaksaa,
muistaa,
onnellisuutta ei voi
ostaa.

Ei voi kauniita sanoja,
ihania haleja,
muuta kuin
ansaitsemalla
saada.
mä en ikinä riitä
en ikinä riitä

teen parhaani
enkä saa kiitosta

ei ymmärretä,
ei ymmärretä

minua ei ymmärretä

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Murrun, hajoan atomeiksi.

Pieneksi maan matoseksi.
Olo kuin vanhan
nallen hylätyn.

Joskus oli maailman tärkein,
nyt vain jotain
kummaa vanhaa,
kätkeissä
mummun laatikoiden.
palataan alkuun,
sinne
missä kaikki oli hyvin.
Sain sinulta suudelman,
niin täyteläisen,
upean.

Polttavan,
kaipaavan,
naista niin himoitsevan.

Se oli hellää,
kaunista ja ihanaa.
Se heijasti minusta
maailman vihaa.
viha sisällä

yrittää tulla ulos
haluaa tulla ulos

pää kipeä,
kyyneleet poskilla,
paha olla,

joku auta